Perhe ja harrastukset


Asun yhdessä aviomieheni kanssa. 

Tyttäreni ja kaksi poikaani ovat jo maailmalla. Heidän kanssaan saan elää tuokioita nuorten perheiden  sekä pikkulasten kanssa. 

Lenkkeilen ja vaeltelee metsissä. Jumppaan ja piipahtelen kuntosalilla. 

Kuuntelen äänikirjoja.

Perusarvoni ovat yhteisöllisyys, luottamus ja reiluus.

Pihapiirissämme olen bongannut onnistuneesti pesineitä tiaisia, kirjosieppoja, mustarastaita, sepelkyyhkyjä,västäräkkejä ja oravia.

Luonnon tarkkailu piristää päivää ympäri vuoden.
Pihalla suosin suomalaisen metsän puita ja perinteisiä perennoja, tuoreimpia hankintojani ovat pari männyn tainta. Pihalta löytyy myös valikoima villejä kasveja.

Takapihalla yritän herätellä niittykasveja henkiin ja mahdollistaa erilaisten hyönteisten ja erityisesti kimalaisten elämää.

Sisäkasveista silmäteräni on äidiltä peritty Amatsonin lilja, joka kukkii yllä olevassa  kuvassa. 

Korona-aikana havaihduin siihen, että meiltä löytyy kotoa akustinen piano. Nuoriso sillä aikaisemmin soitti. Toteutin  haaveeni, ja ryhdyin itsekin opettelemaan pianonsoittoa.